Kun työntekijä viihtyy, myös tapahtumakokemus paranee –näin OmaSp Stadionilla otetaan uudet tekijät vastaan

Tapahtumapäivä stadionilla näyttää yleisölle usein yksinkertaiselta: portit auki, makkarat kuumina ja peli käyntiin ajallaan. Kulissien takana homma on kaikkea muuta. Siellä rakennetaan fiilistä, luottamusta ja ennen kaikkea hyvää työyhteisöä, jossa ihmiset viihtyvät ja uskaltavat olla omia itsejään. Tästä syntyy myös paras mahdollinen asiakaskokemus.

Juuri tähän kiteytyy yhteistyö OmaSp Stadionin ja Wulff Worksin välillä. Kun työntekijät viihtyvät asiakkaan arjessa, koko tapahtuma voittaa.

Yhteistyö, joka lähti käyntiin luontevasti

Vuoden 2026 alussa alkanut yhteistyö ei syntynyt tyhjästä. Taustalla oli jo aiempaa tuttavuutta, yhteisiä kokemuksia ja ennen kaikkea samanlainen ajattelutapa: joustavuus, luottamus ja nopeat reaktiot ovat tapahtumatyössä kaiken A ja O.

Ravintolapäällikkö Sanna Kilpeläinen kertoo, että OmaSp Stadionilla arvostetaan sitä, että henkilöstökumppani ymmärtää ympäristön rytmin. Kun tarve tulee, se tulee usein nopeasti. Ja silloin on tärkeää, että toisessa päässä vastaa ihminen, joka tietää kokemuksen kautta, että mitä työ on. Lyhyessä ajassa Wulff Works on jo löytänyt useampia uusia potentiaalisia työntekijöitä tulevaksi sesongiksi.

OmaSp Stadion työpaikkana

OmaSp Stadion ei ole perinteinen ravintola, eikä se ole festarikaan. Se on monitasoinen, energinen ja jatkuvasti elävä ympäristö, jossa sama työntekijä voi yhden kauden aikana kasvaa makkarakioskin tekijästä VIP-tilojen varmaksi ammattilaiseksi.

Uusien työntekijöiden vastaanottoon panostetaan aidosti. Ennen jokaista ottelua tai tapahtumaa koko porukka kootaan yhteen ja toivotetaan tervetulleeksi mahdollisuuksien stadionille ja kerrotaan tapahtuman kulusta. Se on pieni hetki, mutta sillä on iso merkitys erityisesti sille, joka on paikalla ensimmäistä kertaa.

Kun työntekijä tietää, ettei virheestä etsitä syyllistä vaan ratkaisu, uskalletaan tehdä töitä rinta rottingilla. Tämä näkyy kassalla, VIP-pöydissä ja käytävillä. Asiakas huomaa nopeasti, onko vastassa epävarma suorittaja vai tiimin tukema tekijä, joka uskaltaa hymyillä ja myydä. OmaSp Stadionilla asenne ratkaisee. Tekniikan, tuotteet ja yksityiskohdat voi opetella, mutta halua, heittäytymistä ja ihmisten kohtaamista ei voi pakottaa. Kun nämä ovat kunnossa, syntyy niitä tarinoita, joista puhutaan vielä pitkään otteluiden ja tapahtumien jälkeenkin.

Meidän työntekijämme viihtyvät parhaiten asiakkaillamme

Tämä on Wulff Worksilla tavoitteena. OmaSp Stadion on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun työntekijät kokevat olevansa osa yhteisöä eikä vain vuoroon tulevia nimiä listassa. Moni palaa töihin kaudesta toiseen, vaikka opinnot tai elämä vievät muualle. Se kertoo jotain olennaista. Kun paikka tuntuu omalta, sinne halutaan tulla takaisin.

Tulevat kaudet tuovat mukanaan isoja tapahtumia, uusia yleisöjä ja entistä kunnianhimoisempaa tekemistä. Yhteinen suunta on selvä: vahva tiimi, yhtenäinen ilme ja työympäristö, jossa on lupa onnistua ja joskus myös nauraa itselle. SJK:n pelipäivät ovat tulevalla kaudella viikonloppupainotteisia, mikä sopii mainiosti OmaSp Stadionin väelle. OmaSp Stadionilla kehitetään koko ajan toimintaa ja luodaan uusia palveluita. Tästä on hyvänä esimerkkinä viime kaudella uusittu 2-kerroksen KultaBuffa, joka löysi asiakkaansa loistavasti.

SJK:n ensimmäinen kotipeli pelataan 10.4.2026 ja mikäli oli paikalla viime kauden viimeisessä kotipelissä, kannattaa kaivaa kätköistä siellä jaettu makkarakuponki, mikä jaettiin SJK:n seuraavaa Veikkausliigan kotipeliä ajatellen. Ja jos Seinäjoen Jalkapallokerho tulevan kauden lopuksi nostaa mestaruuspokaalin, työt hoidetaan ensin loppuun ja sen jälkeen avataan kuohuvat yhdessä koko OmaSp Stadionin henkilökunnan kanssa.

Sillä lopulta: kun työntekijä viihtyy, myös tapahtumakokemus paranee.

Rami Korpi
Asiakkaat – Työntekijät
rami.korpi@wulff.fi
041 732 5380

Näin valmistaudut työhaastatteluun – ja erotut eduksesi

Työpaikkahaastattelu ei ole kuulustelu, vaan vuorovaikutteinen keskustelu, jonka tarkoituksena on löytää paras tekijä haettavaan työhön ja työyhteisöön. Silti monella työnhakijalla on tapana saapua paikalle valmistautumatta takki auki. Todellisuudessa työnantajat arvostavat ennen kaikkea yhtä asiaa: rehellistä hakijaa, joka on tehnyt taustatyönsä ja osaa yhdistää oman osaamisensa haettavaan tehtävään.

Tässä blogitekstissä käyn läpi, mitä työnantaja tyypillisesti arvostaa, mitä haastattelussa todennäköisesti kysytään ja miten voit tuoda osaamisesi ja motivaatiosi vakuuttavasti esiin.

Mitä työnantaja oikeasti arvostaa?

Vaikka tehtävät ja alat vaihtelevat, työnantajien toiveet hakijoita kohtaan ovat yllättävän samanlaisia:

  • Motivaatio ja kiinnostus haettavaa tehtävää kohtaan
  • Kyky oppia ja kehittyä
  • Yhteistyötaidot ja reipas asenne
  • Vastuunotto ja oma-aloitteisuus
  • Osaaminen, joka näkyy käytännön esimerkeissä

Huomionarvoista on, että täydellinen osaamislista ei ole aina ratkaisevaa vaan se riippuu haettavasta tehtävästä. Usein työnantaja valitsee henkilön, jonka asenne ja potentiaali vakuuttavat eniten.

Kysymykset, joihin sinun kannattaa valmistautua

Haastatteluissa toistuvat tietyt kysymykset lähes aina. Näihin vastaamista kannattaa harjoitella etukäteen esimerkiksi ystävän, puolison tai vanhempien kanssa:

  1. Kerro itsestäsi
    Tämä ei ole kasteesta kronologisesti nykyhetkeen etenevä elämäntarina. Tiivistämällä vastauksesi siihen, kuka olet, mitä osaat ja miksi haet juuri tätä tehtävää, pääset todennäköisesti parhaaseen lopputuloksen.
  2. Miksi hait tätä työpaikkaa?
    Yleiset vastaukset (“haluan uusia haasteita”) eivät ole kiinnostavia, ellet osaa perustella. Kerro mieluummin, että mikä yrityksessä, tehtävässä tai toimialassa aidosti kiinnostaa sinua.
  3. Mitkä ovat vahvuutesi ja kehityskohteesi?
    Vahvuuksien kohdalla käytä konkreettisia esimerkkejä. Kehityskohteissa osoita tietäväsi mitä osaat ja missä taas haluat kehittyä – älä yritä olla “täydellinen”.
  4. Kerro tilanteesta, jossa onnistuit / kohtasit haasteen
    Tällä pyritään selvittämään kykyä ongelmanratkaisuun ja työskentelytapojasi. Esitä asiasi lyhyesti: tilanne – toiminta – lopputulos.

Näin tuot osaamisesi parhaiten esille

Pelkkä osaamisen luetteleminen ei harvemmin riittää. Työnantaja haluaa nähdä, miten olet osaamistasi käyttänyt käytännössä.

Hyvä nyrkkisääntö:

Älä sano vain mitä osaat. Kerro missä tilanteessa, mitä teit ja mitä siitä seurasi.

Esimerkiksi:

Älä sano vain näinVaan kerro se näin
“Olen hyvä tiimityössä” “Toimin edellisessä työssä projektissa, jossa aikataulu oli tiukka. Otin vastuuta tehtävien koordinoinnista ja varmistin, että tieto kulki – projekti valmistui ajallaan.”

Miten osoitat olevasi motivoitunut hakija?

Motivaatio näkyy ennen kaikkea teoissa, ei korulauseissa. Tule ajoissa ja valmistautuneena haastatteluun.

Näin osoitat aitoa kiinnostusta:

  • Perehdy yritykseen ja tarjolla olevaan tehtävään 
  • yhdistä osaamisesi tarjolla olevaan tehtävään
  • Kysy kysymyksiä (esim. tiimistä, tavoitteista, arjesta)
  • Kerro mitä haluat oppia ja saada aikaan tehtävässä

Lopuksi

Uskalla sanoa ääneen, että haluat tarjolla olevan työn tai kerro, että se ei välttämättä ole sinua varten, jos haastattelun aikana selviää jotain uutta, mitä et työstä tiennyt. Se on harvinaista – ja jää mieleen.

Hyvä työhaastattelu ei synny sattumalta. Se syntyy valmistautumisesta, itsetuntemuksesta ja rohkeudesta olla oma itsensä – ammattimaisella tavalla.

Kun tiedät, mitä työnantaja hakee ja arvostaa, osaat vastata kysymyksiin konkreettisesti ja pystyt perustelemaan asiasi, olet jo askeleen edellä monia muita hakijoita.

Muista, että haastattelu on mahdollisuus näyttää, miten sinä autat tulevaa työnantajaa menestymään. Käytä se tilaisuus.

Jouko Härkälä
Aluejohtaja
jouko.harkala@wulff.fi
050 471 9769

HR-konsultin työ: Ihmisten, liiketoiminnan ja jatkuvan oppimisen risteyskohdassa

HR-konsultin arki on monipuolinen yhdistelmä ihmisten kohtaamista, liiketoiminnan ymmärtämistä ja ratkaisujen rakentamista. Työssämme keskeistä on auttaa organisaatioita löytämään oikeat osaajat sekä tukea työntekijöitä löytämään oma roolinsa organisaatioiden sisältä. Oma roolimme vaikuttaa myös omaan arkeemme. Työ on usein nopeaa, vaihtelevaa ja vaatii jatkuvaa sopeutumista. Työ HR-konsulttina ei ole ainoastaan rekrytointia, vaan myös yhteistyötä asiakkaiden, työnhakijoiden ja kollegoiden kanssa.

Vuorovaikutus ja luottamus työn ytimessä

Vuorovaikutus on yksi työmme keskeisimmistä asioista. Meidän arkemme perustuu keskusteluihin eri sidosryhmien kanssa. Asiakkaiden kanssa kartoitamme heidän tarpeitaan sekä liiketoiminnan tavoitteita. Työnhakijoiden kanssa käymme läpi heidän kokemustaan, osaamistaan sekä tulevaisuuden suunnitelmiaan. Työ on usein hyvin ihmislähtöistä. Jokainen päivä on erilainen. Jokainen asiakas sekä työnhakija tuovat uusia vivahteita jokapäiväiseen tekemiseemme. Meidän työssämme läsnäolo sekä kyky rakentaa luottamusta ovat elintärkeitä.

HR-konsultti voi vaikuttaa oman arkensa helpottamiseen muun muassa ajankäytön ja priorisoinnin kautta. Meillä on usein monta eri rekrytointiprosessia samanaikaisesti ja aikataulut voivat muuttua nopeasti. Ajankäyttö loogisesti on yksi työmme kulmakiviä. HR-konsulttina meidän pitää olla valmiita reagoimaan muuttuviin tilanteisiin. Normaali työpäivä sisältää usein haastatteluja, asiakastapaamisia, ehdokkaiden etsimistä sekä raportointia.

Empatia ja ammattimainen viestintä tunteiden tulkkina

HR-konsulttina toimiminen edellyttää empatian osoittamista sekä kykyä käsitellä asiakkaiden ja hakijoiden erilaisia tunteita. Rekrytointeihin liittyy onnistumisia, mutta myös pettymyksiä. Hakijoita jää miltei aina ilman työpaikkaa ja rekrytoinnit voivat viivästyä. HR-konsultin pitää tällöin osata kommunikoida asiallisesti sekä hakijoiden että asiakkaiden välillä.

Tämä työ on ikuista oppimista. Työ tarjoaa jatkuvasti mahdollisuuksia kehittyä, sillä työmarkkinat, osaamisvaatimukset ja rekrytointimenetelmät muuttuvat nopeasti. HR-konsultin työhön kuuluu haastattelutaitojensa kehittämistä sekä eri toimialojen ymmärryksen syventämistä. Lisäksi työhön tuovat omat haasteensa ja oppimiset erilaisista työehtosopimuksista sekä lakiasioista. Työ tarjoaa mahdollisuuksia osallistua koulutuksiin, verkostoitua sekä omaksua uusia työkaluja.

Työssä opitut taidot vaikuttavat myös omaan ajattelutapaan sekä vuorovaikutustaitoihin. HR-konsulttina toimiminen opettaa tarkastelemaan erilaisia tilanteita monesta eri näkökulmasta. Nämä voivat heijastua vapaa-ajalle, esimerkiksi parempana kuuntelutaitona, ristiriitojen ratkaisijana sekä parempana ihmistuntemuksena.

Merkityksellisyyttä onnistuneista kohtaamisista

HR-konsultin työssä näkee konkreettisesti, miten onnistunut rekrytointi voi muuttaa yksilön elämää. Parhaimpia hetkiä ovat ne, kun työntekijät soittavat ja kiittävät hyvästä työpaikasta, joka on auttanut heitä eteenpäin. Tämä tuo työhön tunteen, että työllä on merkitystä sekä itselleen, asiakkaille että työnhakijoille. Työ yhdistää usein ihmisten hyvinvoinnin sekä liike-elämän tavoitteet.

HR-konsultin työ on paljon muutakin kuin vain rekrytointeja. Työ on jatkuvaa oppimista, uusien ihmisten tapaamista ja haastavien tilanteiden selvittämistä. Työ vaikuttaa myös omaan arkeen usein positiivisesti ja se kasvattaa sekä ihmisenä että työntekijänä. Parhaimmillaan se tarjoaa mahdollisuuden kasvaa ammattilaisena ja vaikuttaa myönteisesti sekä organisaatioihin että yksilöihin.

Otto Martikainen
Työntekijät – Asiakkaat
otto.martikainen@wulff.fi
044 902 4753

Siirry takaisin sivun alkuun