Henkilöstövuokraus

Henkilöstövuokraus on palvelu, jossa tarjoamme asiakasyrityksille ammattitaitoisia työntekijöitä juuri silloin ja juuri niin pitkäksi aikaa, kun heitä tarvitaan.

Työntekijämme solmivat työsuhteen kanssamme, mutta tekevät työnsä asiakasyrityksessä eli työntarjoajalla. Me huolehdimme kaikista työnantajavelvoitteista, kuten palkanmaksusta, verotuksesta, vakuutuksista sekä työterveyshuollosta. Asiakas puolestaan voi keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa ja hyödyntää asiantuntevia työntekijöitämme.

Tarjoamme henkilöstövuokrauspalvelua lähes 20 eri toimialalla, ja jatkuvasti laajennamme toimintaamme uusille sektoreille. Voimme räätälöidä palvelun asiakkaan tarpeisiin, olivatpa ne sitten kausiluonteisia, sesonkivaihteluihin perustuvia, sijaisuuksia tai pitkäaikaisia tarpeita. Yhtenäistä kaikissa tapauksissa on kuitenkin henkilökohtainen ja asiakaslähtöinen palvelu. Vaikka hyödynnämme tekoälyä monissa prosesseissa, uskomme, että asiakas ja työntekijä ansaitsevat edelleen henkilökohtaista palvelua, joka ottaa huomioon juuri heidän tarpeensa. Meidän kanssamme työskentely on helppoa, hauskaa ja ennen kaikkea ihmisläheistä.

Henkilöstövuokrausprosessimme on joustava ja asiakas voi halutessaan osallistua esimerkiksi haastatteluihin. Meiltä saatte työntekijöitä, jotka täyttävät vaatimukset ja ovat valmiita tukemaan teidän liiketoimintanne tavoitteita. Työntarjoaja tekee aina lopullisen päätöksen siitä, sopiiko työnhakija heidän tarpeisiinsa.

Meidän työntekijämme viihtyvät parhaiten asiakkaillamme

Meille henkilöstövuokraus on paljon enemmän kuin oikean osaajan ja asiakkaan kohtaaminen. Se on jatkuvaa yhteistyötä, jossa luodaan parhaat mahdolliset edellytykset työn tekemiselle, kasvulle ja sitoutumiselle.

Arjen pienet teot, kuten onnistunut perehdytys, toimiva työyhteisö ja avoin vuorovaikutus, rakentavat tunnetta, että täällä viihdytään ja onnistutaan. Yhteistyömme tavoitteena on, että nämä kokemukset näkyvät kaikilla työpaikoilla, joissa työntekijämme työskentelevät.

Kun työntekijä viihtyy, syntyy:

  • parempaa suoriutumista
  • vähemmän vaihtuvuutta
  • korkeampaa tehokkuutta ja tuottavuutta

Sitouttaminen ja motivointi onnistuvat parhaiten yhteistyössä!

Työtyytyväisyyskysely: tiedolla kohti parempaa arkea

Jotta voisimme kehittää toimintaamme aidosti tietoon pohjautuen, olemme lanseeranneet työtyytyväisyyskyselyn, joka mittaa kahta näkökulmaa:

  • Wulff Works työnantajana: miten onnistumme tukemaan työntekijöidemme hyvinvointia?
  • Asiakasyritykset: miten työntekijämme kokevat päivittäisen työnsä?

Tulosten avulla voimme tuottaa työpaikka- ja toimialakohtaista tietoa siitä, miten työntekijämme viihtyvät työssään. Toivomme, että tarkastelemalla kyselyn vastauksia työpaikkakohtaisesti, pystymme löytämään arjen onnistumisia ja vastaamaan paremmin arjessa mahdollisesti näkyviin haasteisiin. Työtyytyväisyyden seuraaminen ja kehittäminen ovat meille myös yksi konkreettinen tapa kantaa sosiaalista vastuuta. Varmistamme, että hyvinvointi ja viihtyminen toteutuvat jokaisessa työympäristössä.

Tuloksia raportoidaan sekä työntekijöillemme että asiakkaillemme, jotta voimme yhdessä kehittää työtyytyväisyyttä ja vahvistaa yhteistyötä. Julkaisemme Ajankohtaista -osiossa artikkeleita kyselyn toteutuksesta, tuloksista ja tehdyistä kehitystoimenpiteistä.

Aloitetaan yhteistyö!

Tarpeesi voivat olla pienet tai suuret – me autamme sinua löytämään juuri teille sopivat oikeat ihmiset oikeaan aikaan. Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää!

Millaisia osaajia tarvitset?

Kerro meille tarkemmin tarpeestasi ja me olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Usein kysytyt kysymykset

Siirry takaisin sivun alkuun